Jäisen metsän mustat henget /kaikille avoin

[Suruhuntu]

Kururu

Kururu tarkkailee toista vaitonaisena. Nappaa peuran suuhunsa kuin jäniksen rusentaen sen hännän päällään kahteen osaan nielaisten suuhun. Kuuntelee tuon puhetta sulkien silmänsä hetkeksi.

" Hirviö..? Mmm.. enpä usko. " Kääntää päänsä taivaalle miettien, onkohan Exodusta olemassa vielä..? Lipaisee kielellä hampaitaan. " Niin.. enkä minä sinua pelkääkkään, mutta ei minulla ole syytäkään. Olemmehan me sukulaissieluja. Haha, vaikkei tosin biologisesti. " Nauraa tyynesti kääntäen päänsä Koraan päin. "Mitä odotat mokoma kirppu kangista hänet ja tuo hänet tänne..!!" Liikauttaa korviaan tunnustellen etusillaan maata. En haluaisi viedä Koraa väkisin laitokseen, voisin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Voimani palaavat hiljalleen..

Kururu nousee ylös kävellen muutaman rennon askeleen, tosin leijuttamatta takavartaloaan. " Kora, jos nyt puhuisin itsenipuolesta enkä tarkoitus peräni.. haluaisin, että tulisit mukaani. Minun huoneeni on iso, mutta se ei yksistään merkitse minulle mitään. Olen yksinäinen, minulla ei näet ole ystäviä. " Kururu katsoo poispäin kasvot tutkaillen maata onnettoman tyhjinä. " .. ystäväni.. " Sarafi.. Serefi.. Serafi..DIZ.. Izu .. krk.. KOKORO..!! Puristaa hampaitaan yhteen sulkien silmänsä. " .. ystäväni, ovat kaikki poistuneet tästä ajasta.. " Katsoo maahan onnettomana puristaen kynsiään upottavaan lumeen. " .. ystäväni.. " Kururun ei ollut tarkoitus masentaa itseään, muttei tuo lempeä lohikäärme kai voi olla liian tiukka itselleen.

Ryhdistäytyy hiljaisuuden jälkeen. " Anteeksi, minä vain. " Hymähtää kömpelösti toiselle. " En ole tottunut tähän vielä. Yksinäisyyteenkään.. " Huokaa sitten kävellen muutaman askeleen sivulle. " .. haluaisin ystävieni luo. " Kururu avautuu toiselle sillä eihän Kururulla ole enään mitään menetettävää. Kumminkin on parasta jättää kertomatta Kururun oikea alkuperä ja yksityiskohdat..

// Valmis on. ^^

[Huurre]

Kora

Kururu pyytää Koraa mukaansa, neiti kieltäytyy heti ehdottomasti ajatuksesta. Hiljaa mielessään tuo kuitenkin alkaa avautua ajatukselle, vaikka yrittääkin olla näyttämättä sitä ulospäin. Kun Kururu puhuu ystävistään ja siitä, etteivät nuo ole enää elossa, tai antaen ainakin niin ymmärtää, Kora käännähtää toista kohti. "Sinä olet se joku muinainen jumala, josta aiemmin joku varoitti lohikäärmeiden kielellä, kun jahtasit minua?" Kora vilkuilee Kururura päästä varpaisiin (tai oikeastaan hännänpäähän) todeten tuon voimalliseksi vaikkakaan ei kyllä vanhan näköiseksi. "Varmasti olet." Kora virnistää ehkä hieman surumielisesti, mutta enimmäkseen... omituisesti? "Suostun tulemaan ainakin osittain rauhallisin elkein kanssasi laitokselle, jos kerrot muutaman asian." Kora astahtaa toista kohti, kuin varovasti, niin että Kururu tietää tuon tulevan vapaaehtoisesti toisen mukaan ja näin kokemuksen perusteella renkaan pitäisi vaikuttaa hieman vähemmän. "Milloin sinä elit, sillä et näytä kuuluvan tähän aikaan?" Kora antaa Kururun näyttää tietä, lähtien oletettavasti tuon perään.

[Suruhuntu]

Kururu

Koran lähestyessä Kururu tekee vaistomaisesti perääntymis liikkeen, kun Kora muuttuu yllättäen noinkin uteliaaksi. " M-minä äh tuota.. " Paljastuessaan Kururun vakavamielisyys muuttuu kömpelöksi ja hieman säikähtäneeksi. Koran vielä lisätessä olevansa varma Kururun on turha näemmä väittää vastaan. " .. ehkä olenkin. " Hymähtää ohimenevästi Koralle katsoen tuota vieressään.

Kururu kohottaa katseensa Koraan. " Milloin minä elin..? " Kururu katoaa jälleen hetkeksi menneisyyteen muistellessaan työn ystäviä. Minä elin.. Diz, paljonkohan vääriä valintoja olen tehnyt.. Kokoro.. .. anteeksi. Sarafi syntini eivät päästä minua luoksenne, en haluaisi olla täällä. Kururu katsoo Koraa. " Minä elin Nomathirassa, täällä samassa paikassa.. uskoisin. Tosin tämä maailma on muuttunut paljon siittä. Minä olin läheinen sen aikaisten Kuun jumalten kanssa jotka sotivat hyvän puolesta, mutta minä kuolin.. oikeastaan kahdesti. " Kururu katsoo poispäin miettien, miten oikein koki ensimmäisen kuolemansa.

" Kororo oli minun viholliseni. Hän oli tulen jumala, mutta vielä epätäydellisessa vaiheessa. Hän haastoi minut moneen otteeseen, kunnes laskeuduimme Nomathiran maalle. Taistelimme monia vuorokausia, päin vastoin kuin vedellä tulella on tapana vahvistua taisteluissa ja, koska taistelu oli loputon Kororo kehittyi koko ajan, kunnes olin jäämässä alakynteen. Jouduin käyttämään Jumal voimiani joka oli tosin kiellettyä, sillä en tahtonut menettää henkeäni. Sinä aikana ei ollut juurikaan lunta, paitsi vuorilla, mutta merta, jokia ja järviä oli vaikka kuinka paljon. Lopulta olin lähellä voittoa, kun eräs naaras lohikäärme.. " Kururu vetää päänsä sivulle takaruumis pyörähtäen oudosti mutkalle, kuin käärmeellä.

" Hän oli n. 2-3 vuoden ikäinen. Sillä hetkellä Kororo hyökkäsi hänen kimppuunsa, jotta voisi pelastaa itsensä sulauttamalla osan hengestään tai sielustaan naaraaseen.. Minä yritin estää sen mutta iskuni oli liian laaja ja liian voimakas. Kororo onnistui suojaamaan itsensä, mutta se toinen lohikäärme.. hän ei. " Kururu katsoo osittain lasittunein silmin Koraa. " Jumala ei saa surmata, oli se sitten kuinka vahinko. Kuten myös minä Kororo ei voinnut hyväksyä sitä ja siirsimme voimamme naaraaseen, hänen nimensä oli Kokoro lyhennettynä. Meidän välimuotomme ja yhdistetty sydämmemme. Hänellä oli oma mielensä, mutta meidän sydän. Jumalat kutsuivat häntä nimellä.. Jumalten sydän. " Kururu hiljentyy hetkeksi muisteloihinsa.

" Kun heikennyin sillä hetkellä, Kororo muuttui melkein olemattomaksi. Kokoro jatkoi elämäänsä, mutta me jouduimme seuraamaan häntä. Kunnes tapasimme ne toiset jumalat, Sarafi ja hänen pentunsa Serafi. Seurasimme Kokoron avulla heidän tapahtumiaan ja miten he sotivat pahuuden jumalaa vastaan. Tosin.. " Kururu miettii hetken tarkkaillen Koraa. " Uskon, että sinä polveudut joko siittä pahasta tai sitten Kuun jumalasta. Kora... ensimmäisenä yhdistäisin sen, Kuroon. " Kururu tarkkailee Koran reaktiota jatkaen hiljaista matkaa kävellen.

" Minut surmattiin jumalten temppelissä tekojeni tähden, mutta jäin siittä henkiin ja eräs lohikäärme.. heh, joskus epäilen, että hän oli jokin.. jokin.. " Kururu katselee maata miettien. " .. noh lohikäärmeeltä hän näytti. " Naurahtaa kevyesti. " DiZ loi minulle teko sydämmen omani rinnalle ja muokkasi kehoani, mutta alkuperäisestä jumalasta ei voi tehdä Dragonoidia. " Kururu luo silmäyksen Koraan. " Aivan niin, näin syntyivät ensimmäiset Dragonoidit. Tosin aitona Dragonoidina pidettiin minun kuolemani jälkeen Gwert nimistä pentua joka syntyi lohikäärmeenä Sarafin lapsesta. " Hymähtää jälleen astellen miettien, jos olisi pysynyt hengissä olisiko itse ikinä saanut jälkeläisiä.

" Avustin DiZiä kiitoksena ja myös pakosta, vähän kuin nyt, mutta ilman kiitoksen osoituksia. " Naurahtaa kolkosti. " Sitten eränä ihan tavallisena päivänä tuli uusi pahuuden yhdistelmä, jos muistan oikein hänen nimensä oli Firaxon.. hän uhkasi minulle rakkaimpia ihmisiä ja hyökkäsin hänen kimppuunsa. Tosin silloin, minulla ei ollut enään varsinaisia Jumal voimia vaan elin tavallisena lohikäärmeenä, olisin ehkä muuten voittanut hänet jotenkin.. " Kururu hymähtää lepsusti. " Niin minä yritin pelastaa heidät.. mutta. " Kururu sulkee silmänsä katsoen Koraa hymyillen. " Ennenkuin ehdin toistaa käskyni minun niskani taitettiin. Sillä hetkellä tuulen jumala irroitti henkeni kehostaní, tosin en sitä itse tiedostanut koska en samaistunut siihen. Kehoni vajosi valtameren syvyyksiin.. " Katsoo sitten Koraa. " Minä en päässyt jumalten temppeliin elämään, koska se olisi vaatinut edes kehon ulkomuotoni mutta olin vain tyhjää. Vaelsin osittain tietämättä itsestäni Nomathirassa, näkemättä ympärillä tapahtumia. Tiesin vain, että liikuin ja olin, mutta en kuullut enkä nähnyt mitään. " Kururu huomaa voimansa melkein kokoaan palanneen.

" Uskon, että maa on laskeutunut tai meret vetäytyneet, sillä laitos löysi kehoni jään sisältä paikasta jossa oli ennen meri. He onnistuivat kutsumaan henkeni luokseen ja kiinnityin osittain vapaehtoisesti kehooni ja heräsin unesta. Sillä hetkellä tiedostin maalliset heikkoudet, vihan, surun, tuskan, väsymyksen, nälän.. mutta en kyennyt hallitsemaan itseäni kahleiden takia ja tämän. " Heilauttaa päätänsä, jotta Kora näkisi sarvessa olevan renkaan paremmin. " Nyt kun olen kertonut itsestäni.. voisitkin vastineeksi myös kertoa jotain itsestäsi Kora. " Hymyilee kömpelösti kävellen samalla, toisen huomaamatta leijuttaen yläruumistaan samalla.

[Huurre]

Kora

Lohikäärmeneiti kuuntelee Kururun tarina, keskeyttämättä toista. Tuo keskittyy tarinaan lähes täydellisesti, mikä saattaa tuntua hieman nololta toisesta. "Hmm.. Kuro? Ei kuulosta tutulta. Tosin eivät nuo muutkaan nimet ole tuttuja." Kora jatkaa taas kuuntelemista.

"Gwert, Gween? Kyllä, hän taitaa olla dragonoidien joku esi-äiti tai jotain." Koraa nolottaa, kun ei ole kuunnellut historiaa paljoa tuon äidin yrittäessä opettaa rasavilille pennulle sitä. "Sinä tosiaan elit kun maa oli erilainen.." Kora näyttää hetken hieman pelokkaalta sekä uneksivalta. Ehkäpä miettien millaista oli ennen?

"Millaista.. ruoho on? Nykyään lumen alta löytää enää joitain harmaanruskeita kuivuneita tai elämään sinnitteleviä pieniä kasvitupsuja." Päästyään vauhtiin Kora päättää hieman kysellä, tuntien itsensä kuitenkin vähän liian tungettelevaksi pennuksi Kururuun nähden. "Aavikot, olivatko ne tosiaan aina kuumia, eikä koskaan satanut edes hiukan lunta? Oolivatko aavikot lumottuja vai itsestään sellaisia?" Kora vaikenee lopulta hieman nolona, ymmärtäen että nämä olivat luultavasti toiselle arkipäivää. "Täällä on nykyisin kaikkialla lunta, jäätä ja vettä. Kaikki elämä on sopeutunut tähän aikaan."

"Hm, ettäkö kertoisin itsestäni? Ei siinä mielestäni ole kertomista, elämäni on aika tylsä ja ankea." Kora heilautata päätään otsatukan mennessä sivulle ja katsoen Kurura toisella silmällään. Silmän iiris supistuu aivan ohueksi viiruksi, tutkaillen toista tarkasti.

"Synnyin Exoduksen laitoksessa, en tosin mitenkään kokeellisesti, vaan emoni napattiin luonnosta hänen ollessa raskaana. Isääni en tunne, mutta hän oli elossa äitini erottua hänestä, vartioi jotain muinaista lohikäärmetemppeliä, enempää en tiedä. Ilmeisesti hän on kuitenkin jo kuollut. Meitä, eli minä ja sisarukseni, oli yhteensä yksitoista, tosin kaksi kuoli, hm, hoidon puutteessa ennenkuin meidät annettiin takaisin emollemme. Saimme elää ensimmäiset vuodet melko onnellisesti, kunnes sisarukseni alkoivat katoilla. Jotkut eivät palanneet, toiset palasivat mutta niin sielultaan kuin ruumiiltaankin jotenkin muunneltuna, sarvessaan rengas. Tässä vaiheessa emoni yritti kapinoida ja karata meidät mukanaan, häneltä katkaistiin siivet ja hän kuoli pian toiseen yritykseen." Kora kiristelee hampaitaan hetken, ennenkuin jatkaa.

"Meitä oli sitten neljä sisarusta jäljellä, kun minut vietiin, ja no, silmälleni tehtiin tämä. Sarveeni laitettiin rengas joka muokkasi tunteitani aina senhetkisen ratsastajani tarpeiden mukaan, eli palvoin ja jumaloin ratsastajiani ja tein mitä pyydettiin tuntematta häpeää tai tuskaa ellei niin haluttu. Minä.. kuuluin WS joukkojen eliittiin, niihin erikoisjoukkoihin, jotka lähetetään vaikeiden tapausten perään yleensä murhaamaan, harvemmin vangitsemaan ja sitäkin harvemmin puolustamaan mitään, sillä yleisesti kaikki laitoksen oma on korvattavissa." Kora kohauttaa olkapäitään katsoen sivulle. "Tunteitani muokattiin täysin, muistan kuinka minua pidettiin vapaana enkä silti lähtenyt karkuun rakkaudesta ratsastajaihmistäni kohtaan."

"Vähitellen rengas alkoi heiketä: en tiedä, miksi tai miten, tai ehkä se ei heikennyt vaan minä kasvoin odotettua vahvemmaksi. Sisareni kuolivat ja surin heitä. Aloin vähitellen tuntea syyllisyyttä murhistani, jokainen haava jonka tein tuntui itsessäni. Kun minua aiottiin käyttää suoranaiseen jalostukseen kuin jotakin hevosta, kieltäydyin ja muutaman päivän sisällä onnistuin aiheuttamaan sellaisen kaaoksen, että minä ja muutama muu pääsimme pakoon, vaikka moni pakenija kuolikin enkä tiedä monista ovatko elossa enää. Olin silloin jonkinmoinen ihmisen teiniä vastaava, neljä vuotta ja pienen aikuisen lohikäärmeen kokoinen."

Kora katselee taivaalle, ilmeisesti hieman nolona. "Ei elämäni ole erikoinen, karannut vanki minä olen, orja tai vastaava kai." Neiti ravistaa ajatukset mielestään, katsahtaen toista. "No, lupasin tulla mukaasi, eiköhän lähdetä." Surullinen äänensävy.

[Suruhuntu]

Kururu

Kururu selittää nopeasti vastauksen Koran kysymyksiin sen ajan luonnosta, mutta jää kuuntelemaan tuon surutarinaa. Exoduksen nimen kuullessaan Kururu upottaa kyntensä syvemmälle maahan heilauttaen päätään, mutta antaen sen vain näyttää joltain venyttely reaktiolta. Kururu kuuntelee keskittyneesti aina välillä hymähtäen Koran kertoessa sisaruksista. Se kumminkin häiritsi Kururua eniten mitä Koran sisaruksille on käynyt. Laitokselle päästyäni voin ehkä manipulaatio kyvyilläni laitoksen työn tekijöiltä tai lähialueen luonnolta.. Kururu värähtää Koran kertoessa katkaistuista siivistä, se muistuttaa todella paljon Izua. Izu, sinun siipesi katkaistiin palvellessasi väärää puolta, Exoduksen tytär.. niinhän se oli? Olit kumminkin synnitön, sillä et sitä tehnyt vapaehtoisesti.. niin olisit halunnut seurata Serafia, mutta pelastit Feenixen ja teistä tuli toverit, sait siipesi Feenixiltä takaisin, mutta viimeisellä elinhetkelläsi lahjoitit Feenixin ja voimasi Kurasalle.. sait uudet siivet jotka olivat lopulta kokonaan sinun.. enkelin siivet.

Osittain vahingossa Kururu hymyilee, vaikkei toisen tarinassa ole mitään nauramista. " WS joukot.. " Kururu toistaa melkein ääneti. Tosiaan Kururulla ei ole vielä ihmisratsastajaa, mutta tuo pystyy tunteiden muokkaukselta kumminkin hallitsemaan mieltään kohtuullisen hyvin, ehkä tuo on liian vaarallinen vielä. Vaarallinen.. olenkohan minä vaarallinen.. Kururu katoaa jälleen ajatuksiinsa samalla kuunnellen toisen tarinaa.

Koran kertoessa jalostus aikeista Kururu iskee takaruumiinsa sivuttain maahan järkyttyneenä. J-jalostukseen..!? Siat.. kauheaa! Miten he voisivat tehdä jotain... .. jotain sellasta noin hauraalle ja kauniille naaraalle..!? Hirveää.... Kururu kiristelee hampaitaan nykäisten päänsä sivuun. Poskiviikset laskeutuvat sivuilta leijailemasta alas tehden pienen U mutkan ja nousten ylös. Tuon mustuaiset pienenevät hetki hetkeltä kapeammiksi ärähtäen kooten itsensä jälleen, tosin loput menivätkin suurin piirtein tuolta ohi, kuullen vain jotain teineistä joka on tuolle täysin tuntematon sana.

" Häh mitä!? Niin, mennään.. " Kururu hätkähtää kulkien jälleen eteenpäin, minne sarven rengas tuota johdattaa. " Mutta minun mielestäni sinun elämäsi ei ole mitenkään tylsä, sitäpaitsi olit sitten karannut vanki tai orja. Olet todella rohkea. " Kururu hymyilee silmät suljettuina katse edessäpäin. " Sitä paitsi.. henkilö kohtaisesti mielestäni sinä olet kaunis nuori lohikäärme naaras. " Kururun kasvot punehtuvat, tuo ns. mahtava muinasjumala ei juurikaan luonteeltaan poikkea tavallisen lohikäärmeen luonteesta.

Katse pysyy vakaasti edessäpäin aina välillä luoden salaisen silmäyksen Koraan. En haluaisi.. minä en halua.. Kururua harmittaa, mutta jos tuo ei tottele muut laitoksen eläimet pistetään matkaan ja tuota varmastikkin kidutettaisiin tai yritettäisiin saada paremmin hallintaan. " Odota hetki Kora.. " Kururu pysähtyy äkisti kääntyen Koraan päin. " Kun palaamme laitokselle joudun varmasti altaaseen, sillä en ole kovin hyvä kuntoinen. He varmastikkin antavat sinun jäädä minun huoneeseeni, he kohtelevat minua yllättävän hyvin etten vain.. hmm, tekisi tuhojani " Kururu virnistää, mutta tuon ilme muuttuu vakavaksi jälleen. " Asiani oli, että he varmasti yrittävät muokata tunteitani ja hallita mieltäni paremmin. En halua, että joudun satuttamaan sinua koskaan. Enkä varsinkaan sen takia, että mieltäni on manipuloitu. " Kururu lähestyy Koraa edestä. " Minä laitan sinuun merkin, mitä tahansa tulee käymään suojelen sinua aina ja muistan sinut. " Kururu hymähtää kohottaen häntänsä johon tuo vaalea jaden vihreä väri vielä yltää. " Muistathan sinäkin minut? " Hymyilee kömpelösti sipaisten hännän päällään toisen otsaa, mitää ulkonäöllistä merkkiä ei näy Korassa, mutta Kururu nytkähtää oudosti. " Side.. jos sitä niin voi kutsua. Toivon, ettei sinun ikinä tarvitsisi pelätä minua. En halua sitä. " Kururu sanoo jämerästi, mutta pieni hymyn kaare suupielissä.

" Noniin, lähdetään teini! " Kururu loikkaa muutaman askeleen. " Minulla ei ole enään salattavaa sinulle, joten voin kertoa tämänkin. " Kururun toisella loikalla tuon takaruumis painautuu yhteen Kururu ponkaisten reippaasti etusillaan syöksähtäen ilmaan. " Minäkin osaan lentää vaikken omaa siipiä! " Kururu kieputtelee ilmassa käärmemäisesti. Minulla on jälleen ystävä, Sarafi ja Serafi kaikki. Minä suojelen tätä uutta maailmaa hengelläni. Uusi aikakausi on alkanut!! Kururu virnistää itsekseen tehden muutaman voltin ilmassa sirolla käärmemäisellä ruumiillaan.

[Huurre]

Kora

"Ah, rohkeako, enpä usko.." Kora hymyilee Kururulle silti iloisesti. Kun Kururu sanoo neitiä kauniiksi, tuo punastuu mutisten kiitoksen. Kora jatkaa matkaa vaitonaisena, piristynein mielin. Kururu kuitenkin pysähtyy äkisti. Kora yllättyy hieman, kun Kururu tekee merkin häneen, mutta se ei edes tunnu, joten Kora ei huolestu. "En minä tule pelkäämään sinua, jos se minusta on kiinni." Kora hymyilee toiselle, vaikka tulevaisuudessa oleva laitos pelottaakin.

"Haha, en minä enää mikää teini ole!" Iloinen virnistys ja siivillä lennätys lunta toiseen päin. Kun Kururu nousee lentoon Kora on hetken ällistynyt mutta virnistää sitten uudestaan ja loikkaa siivet takoen ilmaan, joskaan ei tietenkään ole yhtä ketterä eikä tee voltteja.

"Kumpi viimeisenä tuon vanhan lumisen puun luona, on ruostesuomu!" Kora kiihdyttää suuntaan minne Kururu lensi, noin kilometrin-kahden päässä näkyy yksinäinen puu. Lentäessään Kora vilkaisee Kurura hymyillen.

[Suruhuntu]

Kururu

Hymy ei jää huomaamatta Kururulta tuo jääden miettimään syytä. Kururu antaa Koralle etumatkaa kunnes kierähtää ympäri nousten todella korkealle ilmaan ja kuin käärme kiemurrellen todella lujaa syöksymällä puuta kohti. Kururu kietouu puun ympäri naurahtaen pirteästi. " Kora, minä.. " Mutta Kururu hymähtää jättäen lauseensa kesken laskeutuen puusta. Vihlova kipu leviää tuon kehoon urahtaen hiljaa.
" Mennään, minä en jätä sinua hetkeksikään yksin.. en enään pysty jättämään sinua. " Kururu katsoo poispäin, mutta sitten takaisin Koraan. " Menoksi. "

Kururu lentää kokoajan Koran rinnalla välillä katsoen toiseen hymyillen. En voi antaa Koraa laitokselle.. Kururu on keksinyt lennon ajalla suunnitelman kohta nuo ovatkin jo perillä laitoksen yllä...

// Roolipeli jatkukoon laitoksen puolella. 83